Through despair and hope
Ei ollut lomanaloitus ihan sieltä rennoimmasta päästä.
Muistin kyllä entuudestaan, että Balilla paikalliset myyjät ja taksikuskit hyökkäävät turistien kimppuun kuin korppikotkat ja yrittävät nyhtää rahaa keinolla millä hyvänsä. Emme ehtineet edes lentokentältä ulos, kun kymmenen taksikuskia hyökkää iholle, eivätkä kaikkoa vaikka sanot selkeästi, ettet ole kiinnostunut. Eräskin kuski ei tajunnut lähteä, vaikka yritin mennä vessaan karkuun; hän jäi odottamaan ovelle ja seurasi kuin koiranpentu minua ja Ässää, kun yritimme karistaa äijää kimpustamme. Vaihdoimme puhekielen ruotsiksi, ettei hän voisi liittyä keskusteluumme, mutta tyyppi hengasi sitkeästi vierellämme. En muista miten lopulta pääsimme tyypistä eroon, mutta olin siinä vaiheessa jo ihan kypsä. Halusin alle neljän tunnin yöunien ja kuuden ja puolen tunnin lennon jälkeen vain hotellille, syömään ja rentoutumaan.
Sain tingattua kohtuullisen hintaisen taksimatkan ja pääsimme lopulta lähtemään kentältä. Yhdeksän minuutin ajomatka vaihtui vartinpituiseksi mateluksi, kun tiet olivat aivan tukossa, ilmeisesti ramadanin päättymisen takia? Taksikuskimme ehdotti, että kävelisimme loput puolitoista kilsaa, koska hänen puhelimensa mukaan tähän matkaan menisi vielä parikymmentä minuuttia. No, hyppäsimme kyydistä ja aloimme kantaa laukkujamme epätasaisella ja ruuhkaisella kävelykadulla. Hartiat särkien ja hiki virraten pääsimme lopulta hotellille. Mutta se vasta järkytys olikin.
Kuvien mukaan niin siisti ja moderni hotelli osoittautui rottia viliseväksi saastaiseksi koloksi, missä meille ei ollut edes parisänkyä. Kello oli tässä kohtaa neljä tai viisi ja mietimme, ehdimmekö vielä saada uutta hotskua varattua. Ässä kävi neuvottelemassa rahojaan takaisin respassa, mutta henkilökunta ei suostunut hyvittämään mitään tai vaihtamaan huonettamme sellaiseen, jossa olisi parisänky. Ässä otti yhteyttä hotellivaraussivustoon ja pitkän vääntämisen ja odottelun jälkeen he lupasivat hyvittää hotellin hinnan. Tämän jälkeen alkoi paniikkietsiminen uuden hotellin löytämiseksi. Emme enää luottaneet hotellisivustojen kuviin, vaan juoksimme hotellista toiseen ja pyysimme saada nähdä huoneet. Kaikki lähihotellit olivat joko täyteenbuukattuja tai yhtä houkuttelevia kuin alkuperäinen hotellimme, joten lopulta meidän oli pakko varata hotelli kauempaa näkemättä sitä etukäteen. Pyysimme hotelliamme tilaamaan meille taksin, mutta he sanoivat sen vievän ainakin tunnin edelleen vallitsevan ruuhkan takia. Päätimme siis Ässän kanssa mennä syömään, sillä olimme kuolla nälkään. Onneksi valitsemamme ravintola ei sentään ollut pettymys.
Loppujen lopuksi jouduimme itse hommaamaan sen taksin ja pääsimme lähtemään siitä rotankolosta. Taksikuski yritti vielä kusettaa lähtemällä väärään suuntaan, mutta tässä kohtaa luottamuksemme paikallisiin oli sen verran korkealla, että Ässä seurasi kulkuamme Google mapsilla ja tiedusteli kohteliaasti mutta tiukasti, että miksi olemme menossa tähän suuntaan. Loppumatkan Ässä kertoi itse kuskille mitä kautta tämän tulee ajaa.
Uusi hotellimme oli onneksi tarpeeksi siisti ja sänky oli mukava. Tosin meille ei ollut annettua kuin yksi pyyhe eikä ollenkaan vessapaperia. Olimme kuitenkin niin väsyneitä, ettemme enää jaksaneet edes välittää, vaan rojahdimme suihkun kautta sänkyyn. Vielä piti toki varata kahdeksi seuraavaksi yöksi uusi hotelli, sillä nykyisen hätähotellin olimme varanneet vain yhdeksi yöksi. Valitsimme kalliin ja hienolta näyttävän hotellin, sillä emme enää jaksaneet ottaa sitä riskiä, että hotelli osoittautuisi hirveäksi. Haluan vaan rentoutua ja olla stressaamatta viikon, onko se liikaa pyydetty? Jos enää ikinä tulen takaisin Balille, se tapahtuu vain kun minulla on reippaasti enemmän rahaa käytettävissäni ja vastoin kaikkia periaatteitani suostun nukkumaan vain jossain kalliissa länsimaisessa hotellissa.
Jotta asiat eivät menisi liian hyvin, kauhuksemme selvisi hyvin pian, että hotellihuoneemme ikkunan alla on kukkoja. Ja on muuten täyttä bullshittiä väittää, että kukot kiekuvat vain aamuisin. Ne kiekuvat koko yön läpeensä. Seitsemän sekunnin välein. Joskus viiden aikaan aamulla luovutin nukkumisen suhteen ja pohdin tapoja joukkomurhata kukkolauma jäämättä kiinni.
Toivon sormet ja varpaat ristissä, että loppulomamme menee sujuvasti ja rennosti. Ja jos ei, niin tuntuupahan ainakin helpommalta palata Suomeen!
Muistin kyllä entuudestaan, että Balilla paikalliset myyjät ja taksikuskit hyökkäävät turistien kimppuun kuin korppikotkat ja yrittävät nyhtää rahaa keinolla millä hyvänsä. Emme ehtineet edes lentokentältä ulos, kun kymmenen taksikuskia hyökkää iholle, eivätkä kaikkoa vaikka sanot selkeästi, ettet ole kiinnostunut. Eräskin kuski ei tajunnut lähteä, vaikka yritin mennä vessaan karkuun; hän jäi odottamaan ovelle ja seurasi kuin koiranpentu minua ja Ässää, kun yritimme karistaa äijää kimpustamme. Vaihdoimme puhekielen ruotsiksi, ettei hän voisi liittyä keskusteluumme, mutta tyyppi hengasi sitkeästi vierellämme. En muista miten lopulta pääsimme tyypistä eroon, mutta olin siinä vaiheessa jo ihan kypsä. Halusin alle neljän tunnin yöunien ja kuuden ja puolen tunnin lennon jälkeen vain hotellille, syömään ja rentoutumaan.
Sain tingattua kohtuullisen hintaisen taksimatkan ja pääsimme lopulta lähtemään kentältä. Yhdeksän minuutin ajomatka vaihtui vartinpituiseksi mateluksi, kun tiet olivat aivan tukossa, ilmeisesti ramadanin päättymisen takia? Taksikuskimme ehdotti, että kävelisimme loput puolitoista kilsaa, koska hänen puhelimensa mukaan tähän matkaan menisi vielä parikymmentä minuuttia. No, hyppäsimme kyydistä ja aloimme kantaa laukkujamme epätasaisella ja ruuhkaisella kävelykadulla. Hartiat särkien ja hiki virraten pääsimme lopulta hotellille. Mutta se vasta järkytys olikin.
Kuvien mukaan niin siisti ja moderni hotelli osoittautui rottia viliseväksi saastaiseksi koloksi, missä meille ei ollut edes parisänkyä. Kello oli tässä kohtaa neljä tai viisi ja mietimme, ehdimmekö vielä saada uutta hotskua varattua. Ässä kävi neuvottelemassa rahojaan takaisin respassa, mutta henkilökunta ei suostunut hyvittämään mitään tai vaihtamaan huonettamme sellaiseen, jossa olisi parisänky. Ässä otti yhteyttä hotellivaraussivustoon ja pitkän vääntämisen ja odottelun jälkeen he lupasivat hyvittää hotellin hinnan. Tämän jälkeen alkoi paniikkietsiminen uuden hotellin löytämiseksi. Emme enää luottaneet hotellisivustojen kuviin, vaan juoksimme hotellista toiseen ja pyysimme saada nähdä huoneet. Kaikki lähihotellit olivat joko täyteenbuukattuja tai yhtä houkuttelevia kuin alkuperäinen hotellimme, joten lopulta meidän oli pakko varata hotelli kauempaa näkemättä sitä etukäteen. Pyysimme hotelliamme tilaamaan meille taksin, mutta he sanoivat sen vievän ainakin tunnin edelleen vallitsevan ruuhkan takia. Päätimme siis Ässän kanssa mennä syömään, sillä olimme kuolla nälkään. Onneksi valitsemamme ravintola ei sentään ollut pettymys.
Loppujen lopuksi jouduimme itse hommaamaan sen taksin ja pääsimme lähtemään siitä rotankolosta. Taksikuski yritti vielä kusettaa lähtemällä väärään suuntaan, mutta tässä kohtaa luottamuksemme paikallisiin oli sen verran korkealla, että Ässä seurasi kulkuamme Google mapsilla ja tiedusteli kohteliaasti mutta tiukasti, että miksi olemme menossa tähän suuntaan. Loppumatkan Ässä kertoi itse kuskille mitä kautta tämän tulee ajaa.
Uusi hotellimme oli onneksi tarpeeksi siisti ja sänky oli mukava. Tosin meille ei ollut annettua kuin yksi pyyhe eikä ollenkaan vessapaperia. Olimme kuitenkin niin väsyneitä, ettemme enää jaksaneet edes välittää, vaan rojahdimme suihkun kautta sänkyyn. Vielä piti toki varata kahdeksi seuraavaksi yöksi uusi hotelli, sillä nykyisen hätähotellin olimme varanneet vain yhdeksi yöksi. Valitsimme kalliin ja hienolta näyttävän hotellin, sillä emme enää jaksaneet ottaa sitä riskiä, että hotelli osoittautuisi hirveäksi. Haluan vaan rentoutua ja olla stressaamatta viikon, onko se liikaa pyydetty? Jos enää ikinä tulen takaisin Balille, se tapahtuu vain kun minulla on reippaasti enemmän rahaa käytettävissäni ja vastoin kaikkia periaatteitani suostun nukkumaan vain jossain kalliissa länsimaisessa hotellissa.
Jotta asiat eivät menisi liian hyvin, kauhuksemme selvisi hyvin pian, että hotellihuoneemme ikkunan alla on kukkoja. Ja on muuten täyttä bullshittiä väittää, että kukot kiekuvat vain aamuisin. Ne kiekuvat koko yön läpeensä. Seitsemän sekunnin välein. Joskus viiden aikaan aamulla luovutin nukkumisen suhteen ja pohdin tapoja joukkomurhata kukkolauma jäämättä kiinni.
 |
| Viimeinen vilkaisu Brisbaneen |
Toivon sormet ja varpaat ristissä, että loppulomamme menee sujuvasti ja rennosti. Ja jos ei, niin tuntuupahan ainakin helpommalta palata Suomeen!
Kommentit
Lähetä kommentti