High-context and Low-context cultures
Jälleen on vuorossa vähän formaalimpaa tekstiä. On aika puhua taas kulttuurien eroista. Tällä kertaa valitsin kulttuurinymmärryksen teoriaksi High-context ja Low-context cultures -mallin, lyhyemmin HC/LC -teorian. Teorian on luonut amerikkalainen Edward T. Hall ja sen mukaan eri kulttuurien, tilanteiden ja ihmisten välillä vallitsee selviä viestinnällisiä ilmaisueroja. LC edustaa puhumisen kulttuuria, missä viestit ilmaistaan mahdollisimman perusteellisesti suoraan. HC edustaa kuuntelemisen ja tulkinnan kulttuuria, missä huomattavan paljon informaatiota välittyy epäsuorasti. Kulttuurit voidaan asettaa suheellisiin asemiin toisiinsa nähden sen mukaan, onko kyseisessä kulttuurissa tapan ilmaista viestit mahdollisimman suoraan (esim. amerikkalainen kulttuuri) vai välittyykö informaatiota epäsuorasti muuta kautta, niin että informaatiota on luettava rivien välistä (esim. japanilainen kulttuuri). Suomi asettuu tässä HC-kulttuuriin ja Australia taas LC-kulttuuriin.
Kärjistettynä australialainen edustaa siis puhumisen kulttuuria. Kuunnellessaankin hän puhuu, sillä hän on tottunut siihen, että puhuminen on kohteliasta ja osoittaa kiinnostusta. Aussi ajattelee ääneen ja muodostaa mielipiteensä julkisesti. Vaikeneminen voi olla australialaisen mielestä outoa tai epäkohteliasta.
Suomalainen edustaa kuuntelemisen ja tulkinnan kulttuuria, hän miettii mitä on sanojen takana. Omasta ajattelusta hän ilmaisee vain ajattelun lopputuloksen. Kohteliaisuutta on antaa hänelle puhumisrauha; keskeyttäminen on epäkohteliasta.
Kysymysten esittäminen on LC-henkilölle luonteva viestintämuoto. HC-henkilö voi kokea liiallisen kyselyn kiusalliseksi, ikään kuin tämän sanomisia kyseenalaistettaisiin. LC-henkilö taas saattaa luulla, että hiljaa kuuntelevaa keskustelukumppania ei kiinnosta, jos tämä ei heitä kysymyksiä ja välikommentteja.
Olen huomannut tämän kulttuurien eron välillä australialaisten kanssa keskustellessa. Paikalliset juttelevat usen lineaarisesti ja yksityiskohtaisesti, ilmaisten koko ajatteluprosessinsa. Itse on tottunut ilmaisemaan asiansa usein kokonaisvaltaisesti, suoraan asiaan mennen. Välillä voi tuntua siltä, että australialainen vetää pitkäpiimäistä monologia, johon ei oikein osaa tehdä muuta kun hymyillä ja nyökkäillä, samalla kun omat ajatukset pyörivät todennäköisesti jo seuraavan ruoka-ajan ympärillä. Aussi saattaa myös jankkailla samaa asiaa useasti, mutta eri sanoin, ikään kuin varmistaakseen, että vastapuoli on varmasti ymmärtänyt. Silloin voi itsellä olla jo vaikeuksia olla pyörittelemättä silmiään. Olen muuten joskus huomannut tämän ilmiön myös Ässän kanssa. Silloin reaktioni on suunnilleen tämä:
Monesti olen kesken työpäivän osunut vahingossa ja haluamattani jonkun harkkapaikkani kuntosalijäsenen keskustelun kohteeksi. Tuntemattoman salikävijän puheenvuoro saattaa yhtäkkiä muuttua koko tämän elämäntarinan kerronnaksi ja puolessa välissä stooria mietit itseksesi, että mikä tämän keskustelun koko pointti olikaan. Keskustelu ajautuu aina siihen, että vedetään kännykkä esiin ja aletaan näyttää kuvia lapsenlapsista samalla kehuen, kuinka lahjakkaita ja uniikkeja lumihiutaleita nämä ovatkaan. Siinä vaiheessa mietin jo kuumeisesti, millä verukkeella pääsen liukenemaan paikalta olematta epäkohtelias. Okei, tällä ei nyt ollut mitään tekemistä kulttuurin kanssa, mutta en tiedä mikä siinä on, että aina niitä kuvia jostain hemmetin räkänokista on esiteltävä täysin tuntemattomille. Heitä ei kiinnosta. Ikinä.
Varmaat myös me suomalaiset vastavuotoiroisesti aiheutamme kummastusta ja turhautumista paikallisissa. Olen saanut kuulla, kuinka suomalaiset ovat vaikeasti luettavia. Mutta eikös se ole vain kiva ylläpitää pientä mystiikkaa?
 |
| Kuvan lähde: workingvoices.com |
Kärjistettynä australialainen edustaa siis puhumisen kulttuuria. Kuunnellessaankin hän puhuu, sillä hän on tottunut siihen, että puhuminen on kohteliasta ja osoittaa kiinnostusta. Aussi ajattelee ääneen ja muodostaa mielipiteensä julkisesti. Vaikeneminen voi olla australialaisen mielestä outoa tai epäkohteliasta.
Suomalainen edustaa kuuntelemisen ja tulkinnan kulttuuria, hän miettii mitä on sanojen takana. Omasta ajattelusta hän ilmaisee vain ajattelun lopputuloksen. Kohteliaisuutta on antaa hänelle puhumisrauha; keskeyttäminen on epäkohteliasta.
Kysymysten esittäminen on LC-henkilölle luonteva viestintämuoto. HC-henkilö voi kokea liiallisen kyselyn kiusalliseksi, ikään kuin tämän sanomisia kyseenalaistettaisiin. LC-henkilö taas saattaa luulla, että hiljaa kuuntelevaa keskustelukumppania ei kiinnosta, jos tämä ei heitä kysymyksiä ja välikommentteja.
Olen huomannut tämän kulttuurien eron välillä australialaisten kanssa keskustellessa. Paikalliset juttelevat usen lineaarisesti ja yksityiskohtaisesti, ilmaisten koko ajatteluprosessinsa. Itse on tottunut ilmaisemaan asiansa usein kokonaisvaltaisesti, suoraan asiaan mennen. Välillä voi tuntua siltä, että australialainen vetää pitkäpiimäistä monologia, johon ei oikein osaa tehdä muuta kun hymyillä ja nyökkäillä, samalla kun omat ajatukset pyörivät todennäköisesti jo seuraavan ruoka-ajan ympärillä. Aussi saattaa myös jankkailla samaa asiaa useasti, mutta eri sanoin, ikään kuin varmistaakseen, että vastapuoli on varmasti ymmärtänyt. Silloin voi itsellä olla jo vaikeuksia olla pyörittelemättä silmiään. Olen muuten joskus huomannut tämän ilmiön myös Ässän kanssa. Silloin reaktioni on suunnilleen tämä:
Monesti olen kesken työpäivän osunut vahingossa ja haluamattani jonkun harkkapaikkani kuntosalijäsenen keskustelun kohteeksi. Tuntemattoman salikävijän puheenvuoro saattaa yhtäkkiä muuttua koko tämän elämäntarinan kerronnaksi ja puolessa välissä stooria mietit itseksesi, että mikä tämän keskustelun koko pointti olikaan. Keskustelu ajautuu aina siihen, että vedetään kännykkä esiin ja aletaan näyttää kuvia lapsenlapsista samalla kehuen, kuinka lahjakkaita ja uniikkeja lumihiutaleita nämä ovatkaan. Siinä vaiheessa mietin jo kuumeisesti, millä verukkeella pääsen liukenemaan paikalta olematta epäkohtelias. Okei, tällä ei nyt ollut mitään tekemistä kulttuurin kanssa, mutta en tiedä mikä siinä on, että aina niitä kuvia jostain hemmetin räkänokista on esiteltävä täysin tuntemattomille. Heitä ei kiinnosta. Ikinä.
Varmaat myös me suomalaiset vastavuotoiroisesti aiheutamme kummastusta ja turhautumista paikallisissa. Olen saanut kuulla, kuinka suomalaiset ovat vaikeasti luettavia. Mutta eikös se ole vain kiva ylläpitää pientä mystiikkaa?
Kommentit
Lähetä kommentti