Bitter sweet and strange

Alan pikkuhiljaa valmistautua loppuviikosta tapahtuvaan lähtöön. Tänään keräilin nimmareita ja leimoja koulupapereihin. Pyysin työtodistusta ja tulostin lentolippuja. Illemmalla irtisanoudun kuntosalilta ja huomenna maksan vuokran viimeistä kertaa.

Tänään kävimme Jonathanin kanssa jo loppuarvioinninkin läpi. Sain paremmat arvosanat kuin osasin kuvitellakaan, joten turhaan jännitin. Jonathan jopa sanoi, että voi ryhtyä suosittelijaksini, jos joskus haen kansainvälisempiin hommiin.

Väliin jo odotankin Suomeen paluuta. Ajoitus on ainakin hyvä, kun täällä hellepäiviä on yhä harvemmassa ja pääsen jatkamaan kesää Suomessa. No, ainakin jos säät pysyvät sellaisina mitä ne ovat olleet, minun tuurillani loppukesä onkin sitten ennätyskylmä ja sateinen. Ilmeeni on ollut suunnilleen tämä, kun olen lukenut Suomen viimeaikaisista säätiloista:

Etenkin kuullessani juhannuksen 30 asteen lämpöennusteesta. Are you fucking kidding me?

Mutta en malta odottaa taas näkeväni Mököä ja valoisia kesäiltoja. Ja irtsareita. Voi kun voisinkin tehdä näitä kaikkia samaan aikaan: Mökö, myöhäinen kävelylenkki jossain metsässä irtsareita syöden. Voi haikeus. Mutta ehkä eniten odotan sitä, ettei kukaan idiootti enää tule sanomaan minulle ja L:lle, että näytämme ihan siskoksilta. Ihan oikeasti, kuulen sitä edelleen näin kolmen kuukauden jälkeenkin enkä enää edes yritä hymyillä. Ennemminkin hillitsen haluani lyödä näitä henkilöitä naamaan. Tuolilla.