Something's familiar about these strangers like me

Torstaina, kun minä ja L olimme saaneet nukuttua kunnon yöunet, oli ensimmäinen harkkapäivä. Tai no, ei se mitään harjoittelua sisältänyt, vaan päivä kului paksua paperinivaskaa läpikäydessä ja allekirjoituksia toisensa perään raapustaessa. Luulin, että sääntö-Suomi peittoaa byrokratiallaan monet muut maat, mutta Australiassa mennään väliin ihan naurettavuuksiin.

Paperihommia

Harkkapaikkani on siis nimeltään Finncare, joka on Australian ainoa suomalaisyhteisöä palveleva vanhusten hoivapalvelujen tuottaja. Se tarjoaa kolmea palvelua: Finlandia Village (hoivakoti), Finlandia Villas (eläkeläiskylä) ja Finncare (kotona asumista tukevat palvelut). Itse työskentelen näistä ensin mainitussa. Kaikki kolme tarjoavat erilaisia tukipalveluja ja hoivavaihtoehtoja Australiassa asuville ikäihmisille; niin suomalaisille ja skandinaaveille kuin muillekin.

Tutustuimme ekana päivänä moniin Finlandia Villagen työntekijöihin. Suurin osa puhuu suomea, mutta osa jännästi aussiaksentilla, mikä on aika huvittavaa kuunneltavaa. Finglishiä, suomen ja englannin sekoitusta, kuulee jokaisen suusta, joten minun ei itsekään tarvitse enää pysähtyä hakemaan oikeita suomenkielisiä sanoja niiden unohtuessa. Saan heittää sekaan englantia, ja se on ihan fine. Olo on niin rento ja kotoisa täällä, ihan kuin olisi löytänyt kauan kadoksissa olleita sukulaisia.

Samaisena päivänä aivoilleni tuli kunnon WTF-moment, kun paperitöitä täyttäessä ilmoille kajahti Kultainen nuoruus ja muita vanhoja suomiklassikoita, samalla kun tuijotin ikkunasta ulos ja näin palmupuita, eksoottisia lintuja ja paahtavan auringon. Aivoni eivät osanneet käsitellä näitä kahta modea yhdessä, nehän sijaitsevat ihan vastakkaisissa aivojen sopukoissa, kaukana toisistaan. Keittiöstä kantautuva kanelipullan tuoksu tuo vielä oman lisämausteensa tähän aistikokemuksien sekametelisoppaan.

Harkka alkaa kunnolla sitten ensi viikolla, ja silloin paikan fyssari tulee näyttämään, miten hommat tässä talossa hoidetaan.