See the line where the sky meets the sea? It calls me

Päivääkään ei kulu ilman että ajatukseni palaisivat Australiaan. Viime aikoina lämpömittarin elohopean tippuessa kahdenkymmenen pakkasasteen pahemmalle puolelle, ovat ajatukseni olleet Australiassa ehkä vieläkin tiheämpään. Haikea kaipuu on aina läsnä.

En osaa sanoa, mikä tässä kenguruiden maassa minua niin vetää puoleensa. Onko se lämpö, eksoottisuus, seikkailujen tarjonta? Erilaisuus mutta samalla jonkinlainen kotoisuus? Sushibaarit joka toisessa kadunkulmassa vai lämminhenkiset ihmiset? Jotain tekemistä asian kanssa voi olla sillä, että yksi elämäni käännekohdista tapahtui juuri Ausseissa. Lähes kuusi vuotta sitten keräsin rohkeuteni, pakkasin laukkuni ja lähdin etsimään itseäni toiselta puolelta maapalloa, maasta joka oli mysteerisesti kiehtonut minua jo tovin. Tämä puolivuotinen oli yksi elämäni merkittävimmistä tapahtumista. Palasin takaisin kera mahtavien kokemusten sekä muistojen, jotka ovat lämpimämpiä kuin itse Australian aurinko. Osa minua tulee aina olemaan Australiassa.

Sen verran tiedän myös, että minua ei saa pidettyä poissa tästä maasta, jota sisällä sydämessäni kutsun toiseksi kodikseni. Siihen ei kykene edes yksi kamalimmista tietämistäni asioista, yli vuorokauden kestävä lentomatka. Tosin tällä kertaa ovelasti vältin laskimoveritulpan ja lievän mielenhäiriön riskit tekemällä viikon mittaisen välilaskun Krabille.

From this...

 
...to this.

Toivon, että jaksan kirjoitella blogiin aina silloin tällöin, mutta työharjoittelun tuoma kiireen määrä selviää vasta lopullisessa kohteessa. Kuitenkin tämä blogi jää ennen kaikkea muistoksi itselle, aivan kuten alkuperäinenkin matkablogini viiden vuoden takaa, jonka pariin on ihana palata sitten koti-Suomessa räntäsateen hakatessa ikkunoihin.