Let's get down to business

Ekalla varsinaisella harkkaviikolla pääsimme jo tositoimiin. Ohjaaja-fyssarimme Jonathan esitteli meille paikan asukkaita ja jakoi potilaita minun ja L:n kesken. Teimme tuttuun tapaan kirjalliset tutkimussuunnitelmat ja harjoitukset ja sitten toteutimme niitä käytännössä. Asukit ovat oikein ihania ja heidän kanssaan tulee juteltua paljon Suomesta ja Australiasta. Ihan jokaikinen asukas ei ole suomalainen tai suomea puhuva, mutta valtaosa kuitenkin. Kaikkia potilaitani en päässyt vielä tapaamaan, sillä yhdessä siivessä todettiin alkuviikolla influenssaa, joten kyseinen alue on eristetty. Sormet ristissä ja käsidesin suurkulutuksella toivon välttäväni tartunnan.

Kuntosali, jossa vietän osan työpäivää

Suurin ero Suomen ja tämän hoivakodin välillä on kirjaamisessa. Potilaista löytyy toki jonkinlainen profiili, mutta sinne ei kirjata päivittäisiä toimia tai muuta mitä heidän kanssaan puuhataan. Olen nyt oppinut arvostamaan Suomen tapaa kirjata jokaikinen tapahtuma potilaan tietoihin päivämäärää ja kellonaikaa myöten, vaikka ennen olenkin kironnut sitä, että fyssarin työ tuntuu olevan välillä pelkkää kirjaamista. Täällä ei voi kuin arvata, missä potilas mahtaa milläkin hetkellä seikkailla, onko hän jo tavannut jotakuta fyssaria ja mitä hän on ehtinyt tämän kanssa treenata, onko potilaalla ilmennyt uusia vaivoja ynnä muuta oleellista. Mutta ei, potilaan profiilista näkee vain lääkärin diagnoosin ja epämääräisen toimintakyvyn arvion, eikä näissä ole edes päivämäärää. Kysyin Jonathanilta, onko tämä kirjaamistapa yleinen Australiassa, ja hänen mukaansa julkisella puolella kyllä kirjataan paljon tarkemmin.

Tämä työviikko oli vain neljäpäiväinen, sillä pääsiäisloma on samanlainen kuin Suomessa. Ihan loman tarpeessa jo olenkin (Thaimaan-lomastakin on sentään jo reilu viikko). Kaiken uuden oppiminen on aika väsyttävää. Kaikkein rasittavinta tässä vaiheessa on kuitenkin kuulla valehtelematta jokaikiseltä asukkaalta ja suurimmalta osalta työntekijöstäkin, että minä ja L ollaan ihan samannäköisiä. Meiltä kysytään vähintään kolme kertaa päivässä olemmeko kaksosia, ja vaikka alussa kysymys vähän nauratti, nyt joudun jo pinnistelemään kaikin voimin, etten pyörittelisi silmiäni. Olen siis jälleen junassa matkalla Brisbaneen, pois kaikkien tyhmien kysymysten ääreltä.

Pääsiäisterveiset ohjaajalta

Happy Easter!